Yhteiskuntaoppia on vain neljänä päivänä viikossa, joten tänään sain nauttia leppoisasta kotipäivästä. Syötyäni runsaan aamiaisen aloin heti lukea saksaa – kokeeseenhan on enää tasan viikko. Erityisellä innolla opiskelin verbirektioita, joiden luontevaa käyttöä olisi tarkoitus soveltaa erityisesti ainekirjoituksessa. Tietysti tämähän on vain kertausta. Kun kirjoituksiin on enää näin vähän aikaa, uusia asioita ei enää kannata varsinaiseti opiskella; ei sellaiseen tietysti ole tarvettakaan, sainhan kaikki kurssikirjatkin kertaalleen luettua jo ennen lukulomaa. Viime hetket keskityn lähinnä rentoutumiseen ja stressin vähentämiseen.
Viikonlopun aikana mainittuun rentoutumiseen olisi mitä loistavin tilaisuus. Lähden nimittäin kauan odottamalleni seurakunnan yhdistetylle isoskoulutus- ja nuortenleirille viettämään aikaa ystävieni ja noin sadan muun ihmisen seurassa. Erityisesti mieltäni kiihottaa se tosiasia, että leirille on lähdössä myös suuri Hän, ihminen joka on viime aikoina aivan liian usein vallannut tilaa ajatuksissani. Odotukset ovat kovat ja suunnitelmat suuret, mutta ainakin aion viettää mahdollisimman paljon aikaa mahdollisimman lähellä ihanaa Häntä, vaikken ujoudeltani mitään suurempaa saisi hänelle sanottuakaan.
Kuulin aamulla kiurun laulavan, mutta toivottavasti kesään olisi silti enemmän aikaa kuin kuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti