Kevään hämärästä kohti valoa

Enpä ole aikoihin herännyt niin pirteänä kuin tänään, hyvin nukutun yön jälkeen! Nousin sängystä hyvissä ajoin, söin rauhassa aamiaista ja selasin samalla läpi päivän lehdet; kahdeksalta ajo-opettaja odotti pihalla punaisessa Volvossaan. Rakastan Virveä: häntä ihmisläheisempää ja oppilasta huomioon ottavampaa opettajaa saa hakea! Ajotunti sujui leppoisasti, osasin välttää pahimmat karikot ja koko tunti sujui hymyillen ja mukavia rupatellen. Läheltä piti -tilanne kuitenkin sattui: kaistanvaihdot eivät ole vahvinta aluettani, ja niin Kalevankatua ajaessani vaihdoin kaistan vasemmalle juuri sulkuviivan jo alettua. Ajokokeessa olisi saattanut tulla moisesta hylkäys, mutta nyt selvisin säiköhdyksellä. Onneksi muuta liikennettä ei juuri ollut. Valon vaihduttua vapautin kytkimen rauhallisesti ja pikku Volvomme lipui sulavasti kohti haluttua suuntaa.

Yhdeksältä alkoi koululla venäjän tentti. Tentti on tosin sikäli harhaanjohtava nimitys, että kyseessä on oikeastaan vain viime hetken kertaustilaisuus ennen varsinaista koitosta, ylioppilaskirjoituksia. Tenttiä varten olin tehnyt annetut ennakkotehtävät huolella ja pohtien sekä kerrannut oppikirjan kappaleita ja tehnyt niistä tiivistelmiä ja omia muistiinpanoja vihkooni. Lisäksi olin kirjoittanut aineen, jonka annoin opettajalle tarkastettavaksi. Kolmetuntisen aikana kävimme läpi kertausmonisteet, joiden avulla tuli samalla palautettua mieliin koko lyhyen oppimäärän kokeessa vaadittava kielioppi. Myös sanastoa harjoiteltiin erilaisten suullisten ja kirjallisten harjoitusten avulla. Olin odottanut tenttiä innolla, sillä paitsi että venäjä on lempikieleni, katson myös tarvitsevani juuri siinä eniten harjoitusta; venäjän kieli imperfektiivisine ja perfektiivisine aspekteineen, seitsemine sijamuotoineen ja epäsäännöllisine lauserakenteineen ei ole viidestä kielestäni todellakaan yksinkertaisin. Tentti oli juuri odotusteni mukainen, kenties parempikin: innostavalla ja kannustavalla tyylillään opettajamme sai minuun valettua uskoa omiin kykyihini, ja tämä pedagoginen nero suorastaan sai taottua kallooni viimeisenkin epäselväksi jääneen seikan, nimittäin liikeverbien etuliitteet.

Venäjän kieltä ahmiessa ei valitettavasti vatsa täyty – sikäli tosin onneksi, että koulumme herkkukeittolan tomaattikasviskeitto on vallan erinomaista apetta! Hyvällä ruokahalulla ryystin keittoa ja popsin lisukkeena olleita karjalanpiirakoita. Söin Sallan ja Camillan kanssa; kun heidän fysiikan tenttinsä jatkui vielä, minä suunnistin lukusaliin kertaamaan uskonnon etiikan kurssin asioita. Sain kirjan luettua sopivasti juuri ennen taloustiedon tuntia. Nautin todella tästä kurssista: vaikka onkin kurjaa joutua käymään lukulomalla vielä yksi pakollinen kurssi, olen sen aikana vallan ihastunut yhteiskuntaoppiin. Harmi, ettei se aikanaan mahtunut kirjoitussuunnitelmaani! Aika on aivan liian rajoittava tekijä. Mutta jos haluaa kirjoittaa viisi kieltä, on tyydyttävä kahteen reaaliin, joten yhteiskuntaoppi sai jäädä.

Kävelin kotiin kauniissa kevätsäässä. Pikkupakkanen pureskeli ja lumi narskui kenkien alla. Viimeiset talven rippeet ennen kevättä! En koskaan osaa päättää, mikä on lempivuodenaikani, sillä rakastan niitä kaikkia! Siksi surettaa, että talvi alkaa olla ohi, mutta olen samalla iloinen, että vihdoin on kevät ja maa herää henkiin. On joka kerta yhtä sykähdyttävää nähdä, miten kasvit puskevat esiin sulavan lumen alta ja miten linnut palaavat laulaen talvisilta retkiltään etelästä ja miten yhä iloisemmiksi käyvät ihmiset vaihtavat toppatakkinsa kevyempiin kevätvaatteisiin. Voi, olisipa jo kevät!