Borgbacken in my mind

Olen niin onnellinen, että sain edes tämän yhden kurssin vielä neljänteen jaksoon. Kun menee yhdeksäksi koululle ja tulee kymmeneltä kotiin, on jo pirteänä ja sopivasti koulutunnelmaan virittyneenä valmis aloittamaan päivän luku-urakan – paljon aikaisemmin kuin mitä saisin aloitettua, mikäli saisin nukkua koko aamun ja aamupäivän. Joskus olen jopa herännyt vasta tuolloin kymmeneltä, vaikken toki yleensä niin aamu-uninen olekaan. Kävin taloustiedon tunnin jälkeen vielä autokoululla harjoittelemassa teoriakokeen kysymyksiä, ja sain läpipääsyä varten riittävästi oikeita vastauksia niin kuva- kuin sanallisistakin kysymyksistä. Hienoa! Lähestyvän teoriakokeen aiheuttama paniikki alkaa vihdoin hälvetä.

Olin aloittanut kesätöiden etsimisen hyvissä ajoin joulukuun puolella ja sainkin kutsun muutamaan paikkaan työhaastattelua varten, näiden joukossa Linnanmäki ja lipunmyyntityö. Ja tuo kauan odotettu haastattelupäivä koitti vihdoin tänään! Koska Helsinkiin päin oltiin joka tapauksessa menossa, pari ystävääni keksivät tulla mukaani paitsi kannustamaan myös shoppailemaan. Niinpä vietimmekin muutaman tunnin ennen haastattelun alkua Helsingin keskustassa, söimme kiinalaista ja kiertelimme erilaisissa kaupoissa ja pikku putiikeissa. Olin jo pitkään suunnitellut uuden laukun ostoa, joten poikkesimmepa myös viehättävään pikku laukkuliikkeeseen ja ostin itselleni juuri haluamani laisen. Käväisimme pikaisesti myös H&M:ssä, muttemme ostaneet mitään. Hyvä niin. Jos turhaa globalisaatiota haluaa vastustaa ja kotimaan kansantaloutta jotenkin tukea niin juuri tällä tavalla, ostamalla suomalaista tavaraa suomalaisesta erikoisliikkeestä eikä pikku kiinalaisten liukuhihnalla virkkaamia muotiluomuksia ruotsalaisesta ökyketjusta

Olin Linnanmäellä hyvissä ajoin, puolisen tuntia ennen haastatteluaikaa. Haastattelupaikan (mikälie toimistoputiikki) aulassa odottamassa oli lisäkseni parisenkymmentä suunnilleen ikäistäni ihmistä. Kaikki istuivat kiltisti jalat ristissä ja odottivat, paitsi eräs vieressäni istunut suulas nuori naisihminen, johon jokainen läsnäolija sai kunnian tutustua yksipuolista puhelinkeskustelua seuraamalla. Minulle ainakin oli suurta hupia kuunnella tuon kauniaislaisen viime vuonna ylioppilaaksi kirjoittaneen tulevan luokanopettajan jutustelua. Hymyilin myös hieman sisäisesti, kun näin erään pojan ryhtyvän odotellessaan tekemään tehtäviä In Touch 5:stä.

Itse haastattelutilanne meni joutuisasti. Alkuun meille pidettiin lyhyt yhteinen infohetki, jonka jälkeen meidät kutsuttiin vuorotellen henkilökohtaiseen haastatteluun. Lipunmyynnin vastaava vuoropäällikkö tuntui vakuuttuvan kielitaidostani, ja vielä kun sain esitellä myös aikaisempaa kokemustani asiakaspalvelutyöstä, tunsin henkisen yhteyden välillämme sanovan minulle olevani kisassa vahvoilla. Yhden pahan kysymyksen hän kuitenkin esitti: en ollut jostain syystä lainkaan miettinyt, mikä olisi lempilaitteeni, vaikka näin jälkikäteen ajatellen onhan itsestäänselvää, että tuollaista kysytään. Toki kysymys oli enemmän small talkia kuin varsinainen tiukka haastattelukysymys, joten sanoin naureskellen ensimmäisen mieleeni tulleen laitteen, vanhan vuoristoradan, ja lähdin haastattelusta voittajana.